Olempas ollut laiska päivittäjä viime aikoina.

Keiko ehti tässä välissä täytää vuoden. Lahjaksi sai BOT:in ja kasan herkkuja. Tässä vuoden aikana on kyllä käynyt selväksi että Keiko on oikeen kiva pikku kelpie, jonka kanssa on ilo elää niin arjessa kuin harrastuksissa.

Meidän agi kurssia on ehtinyt olemaan jo kolme kertaa. Viime kerralla harjoiteltiin valsseja. Ne sujuivat tosi hyvin. Keiko alkoi myös vähän itse hakemaan esteitä. Oppii niin pirun nopeasti että mä jään kyllä pahasti jälkeen. Viime kerralla huomasin että Keiko innostui agista ihan eritavalla kuin aikaisemmilla kerroilla. Kepitkin menee jo verkoilla ihan itse. Hyvä Keiko!

Tokolupauksia on ehtinyt olla neljä kertaa. Ryhmässä on ollut hiukka kireä ilmapiiri. Ryhmässä on aika monta ärripurria ja muutama päälle karkaaminenkin on valitettavasti sattunut. Ei onneksi tosin keikon päälle. Keikon on ollut hyvin vaikea keskittyä tuolla eikä ihme. Viimekerta oli jo hiukan rauhallisempi ja meidän tokoilut sujuikin jo hiukan paremmin. Hyviä vinkkejä ollaan tuolta kuitenkin saatu ja kouluttaja on tosi pätevä, joten jatketaan harjoituksia. Alokasluokka olisi kiva korkata vaikka sitten jo kevään ekoissa ulkokisoissa.

Kävästiin paimentamassakin. Keiko söi aluksi vaan lampaan kakkoja. Innostui lopulta kuitenkin myös itse lampaista. Tarkotuksena olisi hiukan myöhemmin käydä kokeilemassa uudelleen paimenkoiran puuhia.

 

 

Kuvaaja: Natasha Murola