Nyt ollaan muutettu. Keiko on kotiutunut hyvin mitä nyt ekoina päivinä oli tosi väsynyt.

Meidän agilityn alkeiskurssi loppui, mutta päätettiin jatkaa samassa paikkaa vielä ainakin jatkokurssin ajan. Viimekerralla tehtiin sellaista pientä radan pätkää joka oli kyllä tosi hankala. Keiko sai kehuja ja mä huutia. Juoksen siis kaksin kerroin kyyryssä, en luota koiraani tarpeeksi, ohjaan myöhässä ym.. No nyt sitten vaan yritän muistaa nuo kaikki asiat ja oppia luottamaan keikoon sekä juoksemaan pystyssä.. Keikoa sen sijaan kehuttiin että sen irtoaminen on parantunut hyvää vauhtia! Jee Hyvä Keiko!

Nyt ollaan myös kahtena lauantaina oltu Atd:n Agilityn alkeiskurssin valintakokeissa. Kertoja on yhteensä neljä ja sitten päättävät ketkä pääsevät alkeiskurssille ja samalla voi hakea seuran koejäsenyyttä. Meillä mennyt tosi kivasti nuo kaksi kertaa, mutta se ei takaa mitään kun tuolla on niin paljon hakioita joista suurin osa on vieläpä tosi taitavia.

Tokolupaiksissa oltiin perjantaina. Keikon seuraaminen on musta parantunut huimasti, tai on jotekin innokkaampaa eikä pudottele enää niin paljon kontaktia. Muutenkin pieni toko tauko taisi tehdä sille hyvää. Nyt tarttis varmaan vaan ilmota jonnnekkin kokeeseen tai muuten vaan treenataan ja treenataan eikä ikinä uskalleta kisaamaan.